Tämä Arthur C. Clarke lähti mukaan torstain harharetkeltä kirjastoon - näin sen palautettujen hyllyssä ja muistin lukeneeni siitä jostain blogista ihan positiivisen sävyisen kommentin. Pienellä jäljiltyksellä selviää, että kyseessä oli Marjiksen blogi Kirjamielellä.

Siitä on aikaa, kun olen lukenut Clarkea, vaikka vanha Arthur oli nuoruusvuosien uskollisimpia kumppaneita... aina kun oli tarpeen paeta ahdistavaa paikallista ilmakehää, Clarke lennätti jonnekin, joko omassa aurinkokunnassa tai sen ulkopuolella. Vain Asimov, Heinlein ja Pohl yltivät samaan taattuun vaikutukseen. No Niven, tietysti, ja Clemens, ja - krhm. *palaa vaivoin aiheeseen*

Jumalan moukari oli minulle uusi tuttavuus. Syystä tai toisesta sen ilmestyminen 90-luvulla on jäänyt väliin. Moukari on melko perus-Clarkea: ihmiset eivät ole kovin moniulotteisia tai kiinnostavia, mutta avaruus ja tulevaisuus piirretään omistautuneen fanin innolla. Jupiter on kirjassa merkittävämpi hahmo kuin kumpikaan päähenkilön vaimoista. (Ei, niin jännittäviä uudistuksia yhteiskuntaamme Clarke ei ennusta: Robert Singhillä on vain yksi vaimo kerrallaan.)

Clarke-fania ei henkilöhahmojen pieni puisevuus kuitenkaan haittaa. Kaikkia hard scifin sääntöjä noudatetaan, ja perushaaste - ihmiskunnan pelastaminen asteroidin törmäykseltä - jaksaa yhä kiinnostaa. Sen verran todellisesta mahdollisuudesta kumminkin on kyse, kuten Clarkin jälkikirjoituksessaan todistelee. 

Komppaan kyllä Marjista siinä, että pieni siivous ei olisi ollut pahitteeksi. Muutaman kohdan kanssa sain oikein tuskailla miettiessäni, mitä alunperin oli mahdettu tarkoittaa.   

Robert Singh katsoi rakkaudella tytärtään - virallisesti tämä oli kymmenvuotias, vaikka hänen kotiplaneettansa oli kiertänyt auringon vain viidesti hänen syntymänsä jälkeen. Yhdenkään lapsen ei voinut kuvitella odottavan 687 päivää syntymäpäivien välillä, joten tämä oli Maan kalenterista se jäänne, joka oli säilytetty. Kun kalenteri lopullisesti hylättiin käytöstä, Mars oli katkaissut jälleen yhden sitä Maahan sitoneen lenkin. (s. 89)

No, ehkä huolimattomalla lukemisellakin on oma osuutensa. Ja vaikka Jumalan moukari ei ole parasta Clarkea, ei se surkeakaan ole. 

Mielenkiintoinen sarja joka tapauksessa, kivaa että Jalava on innostunut käännättämään scifin klassikkokirjailijoita. Marjiksen seuraavaksi osaksi nimeämä Asimovin teos (The stars like dust) on kyllä huomattavasti klassisempi tapaus kuin tämä, ja vanhempi myös. Varmaan pakko lukea uudestaan kun ilmestyy - vieläkö vanhat vibat ovat tallella? 

Arthur C. Clarke (2010, orig. 1993). Jumalan moukari. Helsinki: Jalava. Suomentanut Matti Moukari. 

Suomenkielisiä arvioita ei pikaisella haulla löytynyt, mutta Williamsin scifi-blogista löytyi englanniksi arvio.